TAPAHTUMAT
Talkooporukka Lyöttilän seuratalolla 7.3.2009
Iitin Lyöttilän kylässä sijaitseva seuratalo on vuosien varrella ollut Kasareikan tanssijoiden
varaharjoitustilana. Kun seurataloa nyt talkoovoimin kunnostetaan entistä ehommaksi, päätimme
tanssiporukassa noudattaa Pirisen Jussin kutsua ja osallistua omalta osaltamme talkoisiin. Seuratalon
kunnostus oli jo edennyt hyvin, salin puoli oli uudistunut ja valoisa – uusi lattia siellä odotti
enää hiontaa. Eteinen ja puffetin puoli sen sijaan oli enemmän kunnostusta vailla. Siellä sitten
aluksi puhdistimme osin uudelleen paneloidut seinät ja katon. Suurin osa aikaa kului maalipensseli
kädessä ja tilat saivat näin uuden ilmeen. Porukalla homma sujui mukavasti ja päivän lopulla saimmekin
ihailla kättemme jälkiä. Muonitus toimi myös kiitettävästi, kahvia ja ruokaa oli tarjolla riittävästi
– kiitos Pirisen perheelle. Bonuksena talkooporukka pääsi vielä tutustumaan nykynavetan
ihmeisiin Pirisen maatilalla.
Seuraavana päivänä löytyi monelta varmasti uusia, kadoksissa olleita ja kipeytyneitä lihaksia, mutta
mieli oli hyvä ja päivän lopussa näimme kättemme jäljen – joku muu saa sitten arvioida kuinka hyvä se oli :)
Suunnittelu ja toteutus: ea 2009