TAPAHTUMAT
Kaunissaaren lauluristeily 5.8.2009
Elokuinen keskiviikko oli lämmin ja aluksi myös aurinkoinen. Kasareikan bussi suuntasi Kuusankoskelta
kohti Kotkaa mukaan 40 laulamisesta ja merimaisemista kiinnostunutta retkeläistä. Matka eteni sujuvasti
Sapokkaan , jossa pienen odottelun jälkeen siirryimme Metsolan Merimatkojen veneeseen. Pian nautimme jo
makoisaa lohikeittoa Varissaaren kesäravintolassa, josta matka jatkui kohti Kaunissaarta. Matkalla meitä
laulatti haitaristi, joten venematka oli nimensä mukaisesti lauluristeily. Ehtipä siinä juhlatoimikuntakin
pitää pikakokouksen ennen kuin olimme perillä Kaunissaaressa.
Saaren kylä oli näkemisen arvoinen, maisemat samoin. Jokainen tutustui nähtävyyksiin mielensä mukaan ja
lopuksi vietimme iltaa Kaunissaaren Majalla tanssin ja musiikin merkeissä. Paluumatkalla laulu jatkui, myös
elokuinen täysikuu tuli esiin pilvien takaa. Mukava matka kaiken kaikkiaan – kiitokset Paavolle järjestelyistä!
Suunnittelu ja toteutus: ea 2009