TAPAHTUMAT

‹‹ Etusivu
‹‹ Kasareikka
›› Tanssijat
›› Laulajat
‹‹ Tapahtumat
‹‹ Kuvagalleria
‹‹ Yhteystiedot
‹‹ Ota yhteyttä
‹‹ Linkkejä

Laskiaisrokkaa Manskilla la 21.2.2009

Perinteitä vaalivana seurana päätimme järjestää laskiaisrokan myynnin kävelykatu Manskille Kouvolaan toiveenamme samalla rahatilanteemme parantaminen. Heti aamukahdeksalta talkooporukka kokoontui pystyttämään telttaa ja järjestämään myyntipistettä kuntoon. Laila tosin oli aloittanut urakkansa jo edellisiltana rokan keittämisellä.

Väkeä alkoi pikku hiljaa kerääntyä hernekeiton tuoksun houkuttelemana ja saimmekin myynnin mukavasti käyntiin. Päivän mittaan teltassamme pistäytyi kohtalaisen runsaasti ostoksilla liikkunutta väkeä ja tulipa sinne useampia omat astiat mukanaan myös varta vasten rokan ostoonkin.

Kahvia ja pullaa tarjoilimme keiton lisäksi ja myynnissä oli myös pipareita ja namuja. Paikalla kävi tuttuja ja tuntemattomia – samalla teimme seuraamme ja sen toimintaa tunnetuksi Kouvolan keskustankin suunnalla.

Parhaat kiitokset talkooväelle – erityisesti Lailalle ja Topille, ilman heidän panostaan ei tapahtumaa olisi voitu järjestää.
kuva kuva kuva kuva kuva kuva
Suunnittelu ja toteutus: ea 2009