TAPAHTUMAT
Kuusankoskitalo 25 v 12.12.2010
Kuusankoskitalo on meille kasareikkalaisille tuttu esiintymispaikka. Vuosia on pihanäyttämöllä esiinnytty Kesäsattumassa, omia tapahtumia on myös järjestetty niin Kuusaa- kuin Voikkaa-salissakin. Kukaan ei varmasti muista esiintymisten määrää, mutta talo on todellakin meille kaikille tuttu.
Kun kaupunki esitti alkusyksystä kutsun osallistua Kuusankoskitalon 25 v tapahtumaan, otimme kutsun vastaan. Ideana oli toteuttaa tapahtuma ns. avoimet ovet -tyyliin eli ohjelmaa oli talon eri puolilla pitkin päivää. Kasareikan vuoro esiintyä oli omasta toivomuksestamme iltapäivän puolella, sillä ryhmämme esiintyi päivällä jo Iitin SPR:n juhlassa Kausalassa.
Idea oli hyvä, mutta suurta yleisöä tapahtuma ei kerännyt. Liekö syynä joulun läheisyys vai mikä, mutta yleisöä oli yhtä vähän kuin kevään Kouvola-päivässä. Esitimme jälleen Suomalaisen Musiikin päivän esityksestä tutun ohjelmiston, tällä kertaa tanssijat kansallispuvuissa. Kuvia tapahtumasta ei tallentunut, mutta muistikuvia sitäkin enemmän.
Suunnittelu ja toteutus: ea 2009