TAPAHTUMAT

‹‹ Etusivu
‹‹ Kasareikka
›› Tanssijat
›› Laulajat
‹‹ Tapahtumat
‹‹ Kuvagalleria
‹‹ Yhteystiedot
‹‹ Ota yhteyttä
‹‹ Linkkejä

Kasareikan ja Kuusankosken Kalevalaisten Naisten yhteinen kirkkopyhä

Kasareikka ja Kalevalaiset Naiset ovat tehneet yhteistyötä aikaisemminkin ja nyt vuorossa oli yhteinen kirkkopyhä Kalevalan päivän aattona, sunnuntaina 27.2.2011. Meidän maallikoiden osallistuminen messun ohjelmaan sujui luontevasti niin, että Kalevalaiset Naiset hoitivat tervetulotoivotukset, kolehdin keruun ja lukukappaleiden esityksen ja kasareikkalaiset puolestaan musiikin ja tanssin.

Messu alkoi kulkueella, jota johti Kalevalaisten Naisten Tuula Rikala. Musiikki koostui osin Kansanmusiikkimessun musiikista ja sitä esittivät Karelan pelimannit ja laulajat. Tällä kertaa Karelaa ohjasi Lasse Lindberg.

Seurakunnan puolesta kanttorina toimi Marianna Pellinen ja lisäksi kuulimme kaunista Sari Saarisen viulumusiikkia ja kontrabassoa soitti Antti Saarinen. Kasareikan tanssijat esittivät kansallispuvuissaan tutut ”kirkkotanssit” Kahilaisen ja Vanhan Polskan Hattulasta.
kuva kuva
Suunnittelu ja toteutus: ea 2009